Luonto
Kasvit
Kokemäenjokivarren luonto on monipuolista ja vaihtelee peltoalueiden kapeista rantakaistaleista laajoihin metsäalueisiin ja jatkuvasti muuttuvaan jokisuistoon. Luonnon- ja maisemansuojelullisesti arvokkaita kohteita on säilynyt mm. suistossa, jokirantalehdoissa, koskialueiden kasvillisuudessa ja vanhan kulttuurin muovaamissa kohteissa sekä muinaiseen suistoon syntyneillä suoalueilla.
Ihminen on eri aikakausina tuonut mukanaan useita kasvilajeja, jotka ovat säilyneet Kokemäenjoen rannoilla, suistossa ja Reposaaressa. Osa tulokaslajeista on uhanalaisia, kuten viikinkien mukana tullut rantalitukka, joka viihtyy veden ja jäiden runnomilla somerikkorannoilla. Muita esihistoriallisen ajan tulokkaita ovat mm. törrösara, nurmilaukka ja sikoangervo, jotka esiintyvät yhä rautakautisilla linnaluodoilla ja kauppapaikoilla.
Viime vuosisatojen hyötykasveiksi aiottuja, mutta myöhemmin hylättyjä tulokkaita ovat keskiajalla lääkekasviksi tuotu kalmojuuri ja 1700-luvulla rehukasviksi istutettu isosorsimo, jotka esiintyvät jokivarren matalavetisissä, suojaisissa poukamissa. Purjelaivakauden painolastin mukana tuli paljon lajeja, joista osa on säilynyt Reposaaren mereisessä ympäristössä. Vuosittain tavataan viitisenkymmentä lajia, joista yleisimpiä ovat mm. jaakonvillakko, jänönapila, valkomesikkä, isomesikkä, sirppimailanen, nurmimailanen, rohtorasti ja nuokkukarhiainen.
Kokemäenjoen suiston kasvillisuuden muutokset tunnetaan hyvin, koska sata vuotta sitten vesikasvitutkija professori Ernst Häyrén teki seikkaperäisen kasviselvityksen Kokemäenjoen suistoalueelta. Uudelleen kasvillisuus on kartoitettu 1970-, 1980- ja 2000 –luvuilla. Tulosten vertailu kertoo, että kasvillisuus on muuttunut dramaattisesti. Kokonaisia kasviyhdyskuntia on kadonnut, uusia on tullut tilalle.
Osa muutoksista johtuu luontaisesta muutoksesta, maankohoamisen ja virran mukanaan kuljettaman maa-aineksen eli sedimentin vuoksi. Osa muutoksista on seurausta rantojen niittämisen ja laiduntamisen loppumisesta ja osa ihmisen aiheuttaman kuormituksen ja siitä aiheutuvan rehevöitymisen sekä toisaalta viimeaikaisen veden puhdistumisen seurausta. Myös ruoppaukset ja veneväylien kaivaminen ovat muuttaneet alueen kasvillisuuden luontaista kehitystä.
Laajoilla alueilla kapeaosmankäämi, järviruoko ja järvikaisla ovat runsastuneet. Näiden isojen ilmaversoisten vesikasvien menestyksen myötä muut vesikasvit taantuvat ja vesikasvillisuus yksipuolistuu. Sedimentaation myötä suistolle tyypillinen vesikasvillisuus on siirtynyt alaspäin ja kasvillisuus peittää nykyisin laajoja alueita, jotka 1980-luvun alussa olivat avovettä.
Savikoiden läpi virtaavan Kokemäenjoen vesi ei voi koskaan olla täysin kirkasvetinen. Jokiveden puhdistumisesta kertoo kuitenkin järvisätkimen ja vaalealahnaruohon paluu jokisuistoon vuosikymmenten poissaolon jälkeen. Kokonaisuutena lajistomuutoksia kuitenkin luonnehtii eteläisten ja vaateliaiden kosteikkolajien vahva esiinmarssi. Pidentyneet ja lämmenneet kesät ovat varmasti hyödyttäneet näitä lajeja.
Eniten muutoksista on hyötynyt kapeaosmankäämi, joka on runsastunut ja levinnyt lähes koko suiston alueelle viimeisten 26 vuoden aikana. Isoista ilmaversoiskasveista merkittävästi runsastuneita ovat myös kalmojuuri ja haarapalpakko. Myös isosorsimo ja piuru ovat runsastuneet jokisuistossa selvästi 2000-luvulla. Uposkasveista eteläiset ja vaateliaat vesikasvit karvalehti, otalehtivita ja litteävita ovat runsastuneet selvästi. Karvalehti on nykyään jokisuiston runsaimpia kasvilajeja.
Eräät lajit ovat taantuneet voimakkaasti ilman selvästi havaittavaa syytä. Esimerkiksi 1980-luvun huomattavan laaja-alaisista pystykeiholehtikasvustoista ovat jäljellä vain rippeet. Myös ulpukka, järvikorte, sarjarimpi ja uistinvita ovat selvästi taantuneet. Vieläkin huomattavampi taantuminen koskee vesisammalien lukuisaa lajijoukkoa, jotka ovat monin paikoin kadonneet kokonaan.
On myös lajeja, joiden esiintymisessä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Näihin kuuluvat mm. rannoilla yleiset kurjenmiekka, kurjenjalka, rantakukka, ranta-alpi ja terttualpi. Myös monet Suomessa harvinaiset lajit, kuten pahaputki, isohierakka, piuru, otalehtivita ja litteävita kasvavat edelleen paikoin runsaina Kokemäenjoen suistossa.
Jokisuiston erikoisuuden, pääasiassa yksivuotisista rantakasveista koostuvan monilajisen mutayrttikasvillisuuden muutoksia ei voida arvioida, koska niiden esiintyminen vaihtelee voimakkaasti eri vuosina joen vesitilanteen mukaan. Osa näistä lajeista on uhanalaisia.
Suiston reunoilla esiintyy reheviä tervaleppälehtoja, joissa on oma monilajinen kasvilajistonsa. Reunavyöhykkeessä viihtyvät pensaat mm. paatsama, tuomi, lehtokuusama ja taikinamarja. Rantapensaikossa punakoiso ja valkokarhunköynnös (aik. isokierto) köynnöstelevät pajujen ja tuomien oksilla jopa useiden metrien korkeudessa. Lehtojen pohjilla esiintyvät runsaina mm. lehtokielo, mesiangervo, puna-ailakki, ojakellukka ja lehtotähtimö sekä hiirenporras. Paikoitellen esiintyy myös liaanimainen humala, jonka mainitsi jo Carl von Linné 1700-luvulla matkatessaan Porin suiston halki.
Kulttuurivaikutuksen ja laidunnuksen myötä syntyneillä perinnemaisema-alueilla Kokemäenjoen ranta-alueiden kasvillisuus on rikasta ja monipuolista. Näitä ovat mm. Fleiviikin niitty Porin suistossa, Köysikosken lehto Kokemäellä, rantaniityt Huttisissa ja Vehmaanniemi Sastamalassa.
Kokemäenjoen varressa Ulvilassa esiintyy erikoisia jokimuodostumia ns. päkkejä jotka ovat entisiä soistuvia jokiuomia omine kasvilajineen. Joen varressa mm. Nakkilassa ja Harjavallassa on toisenlaisia jokimuodostumia ns. kolveita, jotka ovat korkeaan jokitörmään sivujoen tai –puron uurtamia syviä rotkoja, joissa esiintyy monipuolista lehtokasvillisuutta. Rantalehdoissa törmän läpi tihkuva lähdevesi tuo lisää vaateliasta lehtolajistoa joillekin alueille.
Linnut
Kokemäenjoen ja sen sivujokien ja järvien alueella pesii ja ruokailee paljon lintuja eri puolilla, mutta runsain linnusto on keskittynyt kahdelle alueelle, Kokemäenjoen suistoon ja Puurijärven-Isosuon alueelle. Useiden lintulajien runsas esiintyminen näillä alueilla perustuu hyönteisten suureen määrään, esim. kaikki pienemmät kahlaajat ja puolisukeltajasorsat elävät pohjamudasta löytyvillä ja kuoriutuvilla vesihyönteisten toukilla. Myös pääskyjä, tiiroja ja lokkeja tulee näille alueille ruokailemaan kauempaakin. Sudenkorentojen kuoriutuessa kortteikoista niitä saapuu saalistamaan myös nuolihaukka ja niittysuohaukka sekä mustatiira, pikkulokki ja naurulokki. Syksyllä mm. mustaviklot, valkoviklot ja suokukot tankkaavat ravintoa muuttomatkallaan.
Kokemäenjoen suuri kalamäärä elättää mm. tiiroja, lokkeja ja sukeltajasorsia sekä harmaahaikaroita. Saaristossa pesineet räyskät ja merilokitkin tuovat poikueensa loppukesällä suistoon ruokailemaan.
Kasviravintoa käyttäviä lintuja ovat joutsenet, joista suistossa suurin osa on kyhmyjoutsenia ja Puurijärvellä puolestaan laulujoutsenia. Puurijärvellä pesii myös metsähanhia. Myös saaristossa pesineet merihanhet tuovat poikueensa suiston särkille ruokailemaan.
Kevätmuuton aikaan mm. lokit, vesilinnut ja joutsenet käyttävät Kokemäenjokea lentoreittinä. Suistossa, Toukarissa, Puurijärvellä ja Raijalanjärvellä pysähtyy suuret määrät metsä- ja merihanhia, laulujoutsenia ja kurkia levähtämään ja ruokailemaan.
Syksyllä joella kalastaa mm. kalatiiroja ja isokoskeloita ja lieterannoilla levähtää kahlaajia. Harmaalokit vaeltavat syksyllä jokea pitkin edestakaisin sisämaan ja merenrannikon ruokapaikkojen välillä. Kokemäenjoen rantatörmissä esiintyy pesivänä myös äärimmäisen harvinaisia kuningaskalastajia sekä harvinaistuvia törmäpääsky-yhdyskuntia.
Kokemäenjoen rantaniityillä parimäärät ovat korkeita ja niiden yleisimpiä lintuja ovat keltavästäräkki, ruoko- ja rytikerttunen sekä pajusirkku. Rantapensaikoissa viihtyy monet yölaulajat kuten satakieli, pensas- ja viitasirkkalintu, luhta- ja viitakerttunen. Tervaleppälehdoissa viihtyy suuret määrät pikkulintuja sekä tikkoja, kyyhkyjä ja pöllöjä, joille vanhat puut tarjoavat pesimä- ja ruokailupaikkoja.
Eläimet
Kokemäenjoen ja sen sivujokien rannoilla elää euroopanmajavia ja saukkoja. Myös harmaahylkeet voivat uida jokea pitkin ensimmäiselle padolle asti. Liito-orava pesii jokirantojen rehevissä lehtometsissä. Näätä on runsastunut jokivarressa ja piisami puolestaan taantunut voimakkaasti. Pienpedot kuten kettu, supi ja minkki ovat nykyään yleisiä jokirannoilla ja ilmeisesti pitkälle niiden saalistuksen vuoksi uhanalainen etelänsuosirri on jo kadonnut suiston pesimälinnustosta ja liro ja suokukko ovat taantuneet voimakkaasti. Joen jäällä on havaittu myös susi ja mahdollisesti myös ilveksen jälkiä.
Kokemäenjoen ruovikoissa viihtyvät mm. rantakäärme, sammakko, viitasammakko, rupisammakko, vesimyyrä ja vaivaishiiri. Rantaniityillä on runsaasti sisiliskoja ja kyitä. Kokemäenjoen lajistoon kuuluvat myös lepakot, joista esiintyy ainakin vesisiippa, viiksisiippa ja pohjanlepakko. Ne saalistavat joesta kuoriutuvia tai sinne munimaan laskeutuvia vesihyönteisiä.
Kokemäenjoen vesihyönteisten tuotanto on valtava, etenkin suistossa ja Puurijärvellä. Esim. sudenkorentoja esiintyy yli 20 lajia, joista osa on harvinaisia. Rantalehtojen pilaantuvat marjat ja vanhojen koivujen mahlavuodot houkuttelevat syksyllä vaeltavia perhosia, kuten neitoperhosia ja amiraaleja sekä talvehtimaan valmistautuvia suruvaippoja, nokkosperhosia ja herukkaperhosia nestetankkaukselle. Keväällä ja kesällä kukinta-aikaan hyönteiset saavat mettä ja siitepölyä kukista ja hoitavat samalla pölytyksen. Pajukot ovat tärkein mesilähde kimalaisille, mehiläisille, kärpäsille ja yökkösille. Kevään näkyvämpiä hyönteisiä ovat kuitenkin sitruunaperhonen, suruvaippa, nokkosperhonen ja neitoperhonen.
Maa- ja kallioperä
Maaperältään Kokemäenjokivarsi voidaan karkeasti jakaa kahteen osaan. Yläjuoksulla Sastamalassa, Huittisissa ja Kokemäellä jokirantojen maaperä on pääasiassa savea, kun taas alajuoksulla Harjavallasta Poriin maaperää leimaavat harjujaksoihin liittyvät sora- ja hiekkakerrostumat sekä siltti. Jokilaaksossa kulkee harjuvyöhyke Porista Harjavaltaan ja sieltä edelleen kaakkoon Kokemäen ja Huittisten lounaisosiin.
Jokilaakson eteläosien siltti/hiekkatasangolla on moreenista muodostuneita ns. drumliineita mm. Nakkilan ja Harjavallan rajalla. Kokemäenjoen laakson pohjoispuolisella moreeniselänteellä tavataan erikoisia louhisia kumpumoreenikenttiä. Vesistöalueen koillisosassa kulkee useita kapeita harjujonoja. Huittisten ja Kokemäen rajalla ranta-alueille ovat tyypillisiä suuret keidassuot, jotka ovat syntyneet muinaiseen jokisuistoon.
Kokemäenjoen eteläpuolella kallioperä muodostuu nuorista (1,3 – 1,2 miljardia vuotta) kivilajeista, ns. jotunisesta Satakunnan hiekkakivestä ja sen repeämiin kivisulana maan pintaan tunkeutuneesta post-jotunisesta diabaasista. Hiekkakivivajoaman päälle kerrostuneet hienot maa-ainekset ovat mahdollistaneet maisema-alueelle tyypilliset laajat viljelyaukeat. Alueen näkyvät kalliomaisemat ovat voimakkaita juonimaisia diabaasirintauksia, joiden juurilla kasvillisuus on rehevää, koska emäksisellä diabaasilla on maaperään ns. ”kalkkivaikutusta”. Huittisissa esiintyy myös emäksisiä vulkaniitteja.
Kokemäenjoen pohjoispuolella sekä Huittisissa ja Sastamalassa myös joen eteläpuolella kallioperä on sekoitus vanhempia (1,9 – 1,8 miljardia vuotta) kivilajeja kuten pintasyntyiset kiillegneissit ja metavulkaniitit, sekä syväkiviä kuten granodioriitit ja graniitit. Myöhemmin nämä kivet ovat deformoituneet voimakkaasti muodostaen mm. liuskeita. Kokemäellä jokilaakson luode-kaakkosuuntaiset liuskejaksosarjat muodostavat näyttäviä maisemaelementtejä.
Kallioisia rantoja Kokemäenjoen varsilla on hyvin vähän, joten muutamat korkeat rantakalliot ovat maisemallisesti tärkeitä. Huittisten Ripovuorelta avautuu upeat näkymät Kokemäenjoki- ja Loimijokilaakson viljelyaukeille. Huittisten monet vuoret ja kalliot muodostavat Loimijoen alueen maisemallisen selkärangan. Myös Punkalaitumen reunavyöhykkeet liittyvät jokilaaksojen kylä- ja viljelymaisemiin.
Luontokohteet
Reposaari
Kokemäenjoen suulla sijaitseva Reposaari on ollut tärkeä satamapaikka jo keskiajalta lähtien. Ensimmäinen satamalaituri rakennettiin saareen vuonna 1775 ja koko 1800 –luvun ajan saari oli Porin ulkosatama. Purjelaivat saapuivat kevyessä lastissa tuoden kankaita, mausteita yms. kauppatavaraa. Laivojen merenkulkuominaisuuksien vakauttamiseksi lastiruumiin lastattiin lähtösatamissa painolastiksi kiviä, hiekkaa ja soraa eli paarlastia, kuten sitä tuolloin nimitettiin (ruotsiksi barlast). Painolasti purettiin satamaan ja sitä käytettiin myös maanrakentamisessa.
Painolastimaan mukana Reposaarelle kulkeutui kasvien siemeniä, rönsyjä tai juurakonkappaleita. Satamakentillä siemenet itivät, samoin rönsyt sekä juurakonkappaleet juurtuivat ja alkoivat kasvaa. Reposaari on nykyään Suomen tärkein painolastikasvillisuuden esiintymisalue.
Kokemäenjoen suisto
Kokemäenjoen suualueelle on muodostunut laaja suistoalue, jonka luonto on monipuolista ja rikasta. Pohjoismaiden laajimmassa jokisuistossa ja sen rantaniityillä esiintyy uhanalaisia kasvilajeja ja suiston linnusto on runsas ja monilajinen. Kokemäenjoen suisto on laajasti mukana Natura 2000 ohjelmassa ja kuuluu mm. Suomen tärkeisiin IBA – alueisiin (Important Bird Areas).
Kokemäenjoen suisto muuttuu ja muovautuu jatkuvasti mm. maankohoamisen, yleisen umpeenkasvun ja virran mukanaan kuljettaman maa-aineksen eli sedimentin vuoksi. Sedimentaation ja maankohoamisen seurauksen syntyy uusia deltasaaria ja sivu-uomia umpeutuu. Suistoon muodostuu nopeasti uutta maata, joka johtaa sen laajentumiseen hiljalleen merelle päin. Muutoksia tuovat myös jäiden ja tulvien aiheuttamat eroosiot. Myös maankäyttö ja sen muutokset, erityisesti laidunnuksen osalta, ovat pitkään muokanneet suistoa. Suistossa tapahtuvien muutosten ja luonnollisen kehityksen myötä muuttuu myös sen kasvillisuus ja linnusto.
Toukari
Porin Toukari Kokemäenjoen muinaisella ja nykyisellä rannalla sijaitseva monipuolinen luonto- ja kulttuurialue, jossa sijaitseva Luotsinmäki on mm. yölaulajistaan kuuluisa kohde. Muuttoaikana alueen pellot ovat lukemattomien hanhien, joutsenten, kyyhkyjen ja muiden peltolintujen levähdys- ja tankkauspaikka.
Saarenluoto
Ulvilan Saari eli Saarenluoto on luoto, josta Kokemäenjoen suisto alkaa. Alueella esiintyy ns. päkkejä, Kokemäenjoen laakson erikoisluontotyyppiä. Päkki on muinaisen suiston juovasta maankohoamisen ja umpeenkasvun tuloksena syntynyt ja siksi pitkänomainen luhtavaiheen kautta kehittynyt korpi. Alueella esiintyy monipuolista lehtokasvillisuutta ja linnustoa.
Ruskilankoski
Ulvilan ja Nakkilan rajalla sijaitsee Ruskilankoski, jonka koillispuolen deltatasanteen hiekkamaahan Kokemäenjoki on kaivautunut ja virtaa nyt parikymmentä metriä alempana. Alue rajoittuu lounaassa korkeaan eroosiotörmään, joka roudan sulaessa tämän tästä sortuu jokeen vieden törmänpäällyksen isoja puita mukanaan. Ruskilankosken lounaispuolella Ruskilanojan varteen on muodostunut ns. kolvelehtoja. Alueella on syviä raviineja, joissa on paljon kaatuillutta ja lahoavaa lehtipuuta ja kuusia sekä roudan tuottamien maanvalumien paljastamia pintoja. Ruskilankoski on erittäin uhanalaisen rantalitukan kasvupaikka. Alueella liikkuu myös uhanalaisia liito-oravia ja euroopanmajavia.
Arantilankoski
Nakkilan keskustan kohdalla sijaitsee Arantilankoski, jonka ympäristössä on eroosiotörmiä ja raviinilehtoja. Arantilankosken tulvivilla somerikkorannoilla esiintyy erittäin uhanalaista rantalitukkaa ja harvinaista isohierakkaa. Kesällä voi nähdä äärimmäisen uhanalaisen kuningaskalastajan ja talvella uhanalaisen koskikaran tai harvinaisen saukon. Alueella voi nähdä myös nousukaloja ja niiden pintakäyntejä.
Pirilänkoski-Paratiisi
Nakkilan ja Harjavallan rajalla sijaitseva Pirilänkosken-Paratiisin lehtoalue on edustavimpia lehtoalueita maassamme ja kuuluu valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan sekä Natura 2000 -verkostoon. Pirilänkosken alue on voimalaitoksen alapuolisen suvannon jyrkkään ja korkeaan rantatörmään syntynyt rantalehto jokimaisemineen. Maisemaan liittyy pitkä ja kapea rantaa myötäilevä, varjoisaa lehtipuustoa kasvava deltasaari. Rantatörmän läpi tihkuvat valumavedet ravitsevat alapuolista lehtoaluetta, jonka kasvillisuus ja linnusto on monipuolista ja runsasta. Vaateliaimmat lehtokasvit esiintyvät ns. kolvepurojen tuntumassa ja lähdevettä tihkuvilla pinnoilla. 1930-luvun lopussa rakennetun voimalapadon alapuolella on laajalti näkyvissä noin 1300 miljoonaa vuotta vanhaa jotunista Satakunnan hiekkakiveä, jota ei muualla ole nähtävissä kuin hyvin pienialaisina kohteina. Kesällä voi nähdä äärimmäisen uhanalaisen kuningaskalastajan ja talvella harvinaisen saukon. Alueella voi nähdä myös nousukaloja ja niiden pintakäyntejä.
Puurijärvi-Isosuo
Kokemäen ja Huittisten rajalla sijaitsevan Puurijärvi-Isosuon alueelle on perustettu kansallispuisto vuonna 1993 ja se kuuluu myös Natura 2000 – verkostoon. Puurijärvi on matala, umpeen kasvava ja rehevä lintujärvi, jossa on tehty mittavia kunnostustöitä lintuveden arvon säilyttämiseksi ja parantamiseksi. Kokemäenjoen muinaiselle suistoalueelle syntyneet kansallispuiston suot ovat keidas- eli kohosoita ja niiden keskusta on karua suokasvillisuutta. Nämä kasvit muodostavat kehämäisiä mättäitä eli kermejä ja niiden välisiä vetisempiä kuljuja. Soilla pesii niille tyypillistä, osittain harvinaistakin linnustoa ja kansallispuiston alue on merkittävä lintujen muutonaikainen levähdys- ja ruokailualue.
Köysikoski
Kokemäenjoen rantoja on asutettu pitkään ja laidunnuksen seurauksena on syntynyt runsaasti ns. perinnemaisema-alueita, joilla esiintyy ketokasvillisuutta ja harvinaisiakin kasvilajeja. Tällaisia kulttuuriympäristöjä on etenkin joen keski- ja yläosissa mm. Kokemäen Köysikosken alue, jossa kasvaa ketolajien lisäksi monipuolista lehtokasvillisuutta. Köysikoski on myös toutaimen syönnösaluetta ja kosken rannat on osittain kivettyjä jo 1800-luvulla tehtyjen perkausten yhteydessä. Näitä kiveyksiä eli ”riviteerauksia” pidetään nykyään kulttuurihistoriallisesti arvokkaina.
Kilpikoski ja Kilpijoen ranta
Sastamalassa sijaitseva, luonnontilaisena säilynyt Kilpikoski on suojeltu koskiensuojelulailla vuonna 1987. Alue on toutaimen syönnös- ja oleskelualuetta, jonka pohjaeläimistössä esiintyy vielä valkokatkaa jäänteenä jääkauden jälkeisistä merivaiheista. Kosken alapuolelle Kokemäenjokeen laskee Kilpijoki, jonka rannalla esiintyy mm. erittäin uhanalaiset lietetatar ja rantaorvokki. Sekä Kilpikoski, että Kilpijoen ranta kuuluvat Natura 2000 –verkostoon.
Ympäristön laatu
Kokemäenjoen veden laatu on nykyään uimakelpoista, vaikka onkin ajoittain kiintoaineksesta johtuen sameaa. Esim. sinileväkukintoja Kokemäenjoessa esiintyy vain harvoin. Veden kemiallinen tila on enimmäkseen hyvä, mutta sedimentissä tai eliöstössä voi vielä olla haitallisia aineita.
Pääuoman ekologinen potentiaali on tyydyttävä, suistossa kuitenkin välttävä. Harjunpääjoen ekologinen tila on hyvä ja Kauvatsanjoen tyydyttävä ja Loimijoen välttävä. Happipitoisuus on nykyään hyvä, eikä se rajoita esim. kalojen esiintymistä lainkaan.
Kirjallisuutta:
Ahlman, S.: Porin Kokemäenjokisuiston ja Kolpanlahden kasvillisuusselvitys 2008. – Ahlman Konsultointi & suunnittelu / Porin kaupunki. 2008.
Alho, P.: Kokemäenjoen suiston linnustoselvitys 2008. – Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 10. 2009.
Keränen, S.: Elämää suistossa. Life in the delta. - Pori 2005.
Keränen, S.: Kokemäenjoki. The River. - Rauma 1992.
Lehtonen, S., Vahekoski, M. & Nuotio, K. (toim.): Reposaaren painolastikasviopas. – Porin kaupungin ympäristötoimisto. Tornio 2007.
Raunio, A.: Ympäristötietoa Kokemäenjoesta. – Satakunnan luonnonsuojelupiiri ry / Satakuntalliitto, Sarja A: 189. Pori 1992.
Wennerström, M., Pajunen, M. & Wasenius, P.: Kallioperän rakennegeologiset tutkimukset Satakunnassa. GeoSatakunta –hanke 01.07-31.12.2007. Väliraportti. – Geologian tutkimuskeskus, Raportti P34.4/2007/100. 2007.?
