Hydrologia
Kokemäenjoen vesistön järvien säännöstelyt on nykymuodossaan aloitettu pääosin 1950–1960-luvuilla ja jokiosuuden 1920–50-luvuilla. Näsijärven vedenkorkeuksia on säännöstelty jo 1800-luvulta asti, mutta säännöstelyluvat ovat myöhemmältä ajalta ja muuttuneet useaan kertaan. Säännöstelyjen alkuperäisinä tavoitteina on ollut vesivoimatuotannon, uiton ja vesiliikenteen edistäminen sekä tulvasuojelu. Keskeisenä tavoitteena on ollut virtaamien tasaaminen vuositasolla sekä järvialueella että alapuolisella Kokemäenjoella. Tätä kutsutaan vuosisäännöstelyksi. Vedenkorkeuden talvisella alentamisella juoksutuksia on siirretty keväältä ja kesältä talvelle. Samalla kevättulva-ajan virtaamahuiput ovat pienentyneet.
Kokemäenjoella harjoitetaan voimakasta lyhytaikaissäännöstelyä. Sillä tarkoitetaan vesistön virtaaman muuttamista vuorokauden (vuorokausisäännöstely) tai viikon (viikkosäännöstely) aikana sähköenergian tarpeen mukaisesti. Päiväsaikaan sähkön tarve on suurempi kuin öisin ja arkisin suurempi kuin viikonloppuisin. Suuri osa tästä muutostarpeesta katetaan vesivoiman tuotannolla, siksi suuret ja nopeat virtaaman vaihtelut ovat lyhytaikaissäädön alaiselle vesistölle tyypillisiä. Sähköntuotantojärjestelmän toimivuus edellyttää, että sähköä tuotetaan joka hetki kulutusta vastaavasti. Mahdollisuus juoksutusten nopeaan lisäämiseen tai pienentämiseen on tärkeää myös erilaisissa häiriötilanteissa.
Kokemäenjoen jokiosuutta säännöstellään Iso-Kuloveden alapuolisen voimalaitoksen Tyrvään (Hartolankoski) sekä Äetsän, Kolsin ja Harjavallan voimalaitoksilla. Käytännössä jokiosuuden säännöstely toteutetaan Tyrvään voimalaitoksella, jossa säännöstelyä toteutetaan viikkosäännöstelynä. Äetsän voimalaitos toimii ns. pintasäädöllä, eli mukailee Tyrvään juoksutuksia vedenkorkeuden vaihtelun perusteella. Kolsin ja Harjavallan voimalaitoksilla juoksutuksia säännöstellä??n vuorokausisäännöstelynä. Virtaaman kasvaessa vuorokausisäännöstelyn käyttömahdollisuus kuitenkin vähenee, eikä tulvavirtaamilla vuorokausisäännöstelyä enää pystytä toteuttamaan.
Vesistöennusteet: Kokemäenjoen vesistöalue
Vesistöennusteet: Kokemäenjoen vesistöalue - Pori Vanhasilta (Porin silta)
Vesistöennusteet: Kokemäenjoen vesistöalue - Harjavalta
