Kulttuuriympäristöt
Kulttuuriympäristöön luetaan kuuluvaksi rakennettuja ympäristöjä, kulttuurimaisemia sekä muinaisjäännöksiä. Kulttuuriympäristöt ovat muodostuneet luonnon edellytyksistä ja ihmisen toimenpiteistä.
Rakennettu ympäristö
Rakennettu kulttuuriympäristö muodostuu eri-ikäisistä ihmisen tekemistä rakenteista kuten rakennuksista, teistä, silloista, kanavista, puistoista ja puutarhoista. Vaikka tunnetuimpia rakennusperinnön esimerkkejä ovat yksittäiset näyttävät rakennukset kuten kirkot ja kartanot, rakennetun ympäristön rikkaus sisältyy parhaimmillaan kokonaisuuksiin, yksittäisten merkkikohteiden ja monumenttien yli.
Kokemäenjoen rannoilla on runsaasti kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakenteita, joista osa on suojelukohteita. Kirkkolain perusteella suojeltuja ovat ennen vuotta 1917 rakennetut kirkot, rakennussuojelulailla vesivoimalaitokset ja tielainsäädännöllä Kokemäen Tulkkilan museosilta. Yksittäisiä suojeltuja kohteita kauempana Kokemäenjoesta ovat myös mm. Yyterin kartano, Käppärän hautausmaa ja Kraftmanin härkätallit Porissa, Tyrvään rautatieasema, Karkun vanha pappila ja Emil Danielsonin taiteilijahuvila Sastamalassa.
Maankäyttö- ja rakennuslain perusteella laajempia valtakunnallisesti arvokkaita kokonaisuuksia ovat mm. Reposaari, Porin etelärannan kivikorttelit sekä Kokemäenjoen, Harjunpäänjoen, Tattarajoen, Kauvatsanjoen, Loimijoen ja Punkalaitumenjoen varsien kulttuurimaisema-alueet ja niiden kylät Ulvilassa, Nakkilassa, Harjavallassa, Kokemäellä, Huittisissa, Punkalaitumella ja Sastamalassa.
Lisäksi kauempana joesta sijaitsevia valtakunnallisesti arvokkaita kokonaisuuksia ovat mm. Mäntyluodon Uniluoto, Kellahden, Preiviikin, Kuuminaisten ja Vanhakartanon kulttuurimaisemat Porissa, Lemlahden ja Luvianlahden kulttuurimaisemat Luvialla, Kullaan kirkonkylän kulttuurimaisema Ulvilassa, Hiirijärven kulttuurimaisema Harjavallassa, Peipohjan rautatieaseman alue Kokemäellä, Raijalan kulttuurimaisema Huittisissa, Punkalaitumen kulttuurimaisema sekä Mouhijärven Eskolan ja Tervamäen kylät ja Kaltsian kulttuurimaisema Sastamalassa. Rauta- ja Kuloveden rannoilla Sastamalassa Karkun taajama ja keskiaikaisten kirkkojen maisemaympäristöt ovat myös valtakunnallisesti arvokkaita kokonaisuuksia.
Teollisuusympäristöistä Porin Pihlavan sahan alue, Porin pohjoisrannan Puuvillan ja Konepajan alue sekä Ulvilan Friitalan nahkatehdas ja Ulvilan Leineperin ruukinalue sijaitsevat Kokemäenjoen tai sen sivujokien varressa tai läheisyydessä.
Porissa on vuonna 2002 perustettu Porin kansallinen kaupunkipuisto, joka sijoittuu Luotojen alueelle, Porin keskustan kulttuuri- ja puistoympäristöihin sekä Isomäen eli Porin metsän ja Urheilukeskuksen alueille.
Maakunnallisesti arvokkaita kulttuuriympäristöjä ja –kohteita sijoittuu myös runsaasti Kokemäenjoen alueelle. Useita kirkkoja, pappiloita, kartanoita ja niiden puutarhoja sekä pienempiä maatiloja sijoittuu Kokemäenjoen ja sen sivujokien rantamille ja läheisyyteen. Myös vanhimmat loma-asunnot mm. Porin Pihlavassa ja Huvilajuovan varressa sekä Kirjurinluodon kesäravintola ovat osa rakennettua kulttuuriympäristöä.
Arkeologinen perintö
Jääkauden päättyessä noin 10 000 vuotta sitten koko Satakunta oli veden peittämänä. Maan kohoaminen oli kuitenkin nopeaa ja maakunnan korkeimmat kohdat muodostivat pian saaria. Maankohoamisen edetessä ensimmäiset ihmiset saapuivat peuralaumoja seuraten ja asettuivat asumaan syntyneiden vesistöjen varsille. Kokemäenjoen sivujoen Loimijoen varrelta on löydetty mesoliittisen kivikauden nk. Suomusjärven kulttuurin (8300 – 5000 eKr) aikaisia asuinpaikkoja, joissa asukkaat elivät metsästämällä, kalastamalla ja keräilemällä.
Myös seuraavan ajanjakson nk. Nuorakeraamisen eli Vasarakirveskulttuurin (3200 – 2300 eKr) löytöjä on lähinnä sivujokien varsilla, joiden rantaniityillä on voitu harjoittaa alkeellista karjanhoitoa.
Maanviljely levisi Suomeen kivikauden viimeisen kulttuurivaiheen eli Kiukaisten kulttuurin aikana (2300 – 1500 eKr). Jokilaakson raskaita savimaita ei voitu viljellä, joten asutus sijoittui edelleen lähinnä sivujokien varsille ja rannikolle, jossa metsästys ja erityisesti hylkeenpyynti oli vielä tärkeä elinkeino. Vain hiekkaiset, helposti muokattavat maat soveltuivat viljelykäyttöön.
Pronssikaudella (1500 – 500 eKr) pyyntielinkeinojen rinnalle vakiintuivat karjanhoito ja kaskiviljely. Runsaasti hautaröykkiöitä ja muutamia löydettyjä pysyviä asuinpaikkoja on sijoittunut lähinnä sivujokien varsille.
Rautakauden (500 eKr – 1150 jKr) alkaessa merenpinta oli 20 m nykyistä rantaviivaa ylempänä. Kokemäenjokisuu sijaitsi nykyisen Nakkilan ja Harjavallan välillä. Aikakauden alussa asutus sijoittui rannikolle, jonne saapui maahanmuuttajia sekä Ruotsista että Baltiasta. Myöhemmällä rautakaudella ilmeisesti voimakkaat muutokset elinolosuhteissa vaikuttivat siihen, että asutus siirtyi jokivarsia ylöspäin ja vahvat keskukset muodostuivat Kokemäenjoen varteen. Joet olivat tärkeitä kulkureittejä, jotka mahdollistivat vilkkaan kaupankäynnin kaukaisiinkin maihin.
Tärkeitä ns. roomalaisen ajan kauppapaikkoja Kokemäenjoen varressa on ollut Nakkilassa, Kokemäellä ja Sastamalassa. Esihistoriallisen ja historiallisen ajan muinaisjäännökset on suojeltu muinaismuistolain perusteella. Näistä vain pieni osa on ns. hoidettuja muinaisjäännöksiä, joissa on viitoitus ja opasteet matkailijoita varten. Suurin osa muinaisjäännöksistä sijaitsee yksityisten maanomistajien mailla, mikä on otettava huomioon kohteen matkailukäytössä.
Historiallisen ajan muinaisjäännöksillä tarkoitetaan keskiaikaisia ja sitä nuorempia muinaisjäännöksiä. Kokemäenjoen varressa keskiaikaisia muinaisjäännöksiä ovat mm. Kokemäen Linnaluoto ja Isoluoto, joita on tutkittu vain vähän, eikä niiden tarkkaa ajoitusta ja tarkoitusta tunneta. Kokemäenjoen seutu oli rautakauden lopussa ja keskiajalla kaupankäynnin kannalta tärkeää aluetta, minkä vuoksi jokivarressa oli tunnettuja markkinapaikkoja, mm. Telja (eli Teljä), jossa sijaitsee Pyhän Henrikin saarnahuoneena tunnetun hirsirakennuksen jäännös.
Lähemmäs jokisuuta perustettiin 1340-luvulla pieni Ulvilan kauppakaupunki, joka jäi autioksi 1500 –luvun puolivälissä. Kaupunki sijaitsi Ulvilan kirkon ja 1980-luvulla rakennetun paloaseman välisellä joenvarsipellolla. Kaupunkiarkeologisia muinaisjäännösalueita on myös Ulvilan seuraajan, Porin kaupunkikeskustan alueella.
Ulvila ja Huittinen olivat keskiajalla niin merkittäviä pitäjiä, että niihin rakennettiin kivikirkot. Lisäksi Kokemäelle rakennettiin kivisakaristo, johon liittyi puukirkko. Useimmissa seurakunnissa oli keskiajalla puinen kirkko tai kappeli, jotka ovat myöhemmin hävinneet.
1560-luvun lähdetietojen perusteella valtaosa väestöstä asui kylissä, yksinäistaloissa tai sätereissä. Jokivarret ja suurten järvien rannat olivat elinkeinojen ja liikkumisen kannalta hyviä asuinpaikkoja. Talonpoikaisväestöllä oli maanviljelyn ja karjanhoidon ohella useita sivuelinkeinoja, joista on jäänyt maastoon muinaisjäännöksiä. Kalastusta varten rakennettiin jokiin suuria lohipatoja eli tokeita, joista on saattanut säilyä kiviarkkuja. Koskipaikkojen rannoilta voi löytyä myös myllyjen, sahojen ja teollisuuslaitosten rakenteita.
Vesireitit olivat nopeita ja sujuvia kulkuväyliä ja Kokemäenjoen vesistö ulottui mereltä kauas sisämaahan, mutta joki oli koskinen ja vaikeakulkuinen. Kokemäenjoen koskien ohittamiseksi aloitettiin vuosina 1803 – 1808 kaivamaan edelleen näkyvissä olevaa Kravinojan kanavauomaa Huittisten Ronkasta Kokemäen Ylistaroon, mutta työt keskeytyivät Suomen sodan alkaessa.
Vesireittien ohella keskiaikaiset maantiet olivat merkittäviä kulkuväyliä. Yksi tärkeimpiä teitä oli Huovintie, joka johti Turusta Köyliönjärven kautta Kokemäelle ja sieltä edelleen Lammaisten kautta Ulvilaan. Pohjanlahden rantatie puolestaan kulki kahta eri reittiä Turusta Rauman kautta Poriin ja Ulvilaan sekä edelleen Ahlaisiin ja Merikarvialle sekä sieltä kohti pohjoista Korsholmaan (ns. Ulvilan-Korsholman postitie). Rantatie ja siihen yhtynyt Huovintie ylitti Kokemäenjoen Ulvilan Haistilassa. Sastamalan pohjoisosasta on lähtenyt Kyrönkankaantie kohti pohjoista.
Kulttuurimaisemat
Maisema on sanana varsin monimerkityksinen. Se voi tarkoittaa tietyin fyysisin perustein rajattua aluetta, maastossa avautuvaa laajaa näkymää tai tapaa nähdä ja jäsentää kulttuuriympäristöjä. Fyysinen maisema on alue, jossa luonnon elementit, kuten korkeussuhteet ja kasvillisuus, ohjaavat näkymän visuaalista sisältöä. Lisäksi maisemassa kohtaavat niin luonnon- ja kulttuurihistoriallisten prosessien jättämät jäljet kuin eri aikakausien ja yhteisöjen arvot.
Kulttuurimaisema on ihmisen ja luonnon yhteisvaikutuksesta muodostunut kokonaisuus. Ihmisen ja luonnon pitkäaikaisen vuorovaikutuksen myötä muovautuneeksi kulttuurimaisemaksi määritellään sekä maaseudun kulttuurimaisemat että urbaanit kaupunkimaisemat. Kulttuurimaisemassa alkutuotannon tai muiden varhaisten elinkeinojen muovaamat, usein alkuperäisestä käytöstä poistuneet tai poistumassa olevat maisematyypit luokitellaan perinnemaisemiksi.
Kokemäenjoen alueella on valtakunnallisesti arvokkaita ja maakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita ja -nähtävyyksiä. Yyteri on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisemanähtävyydeksi. Valtakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltu Kokemäenjoenlaakson alue sijoittuu Kokemäen-Huittisten-Sastamalan viljelyseudun kulttuurimaisemaan. Maiseman peruselementtejä ovat jokilaakso ja sen rinteiden avarat ja polveilevat savitasangot. Paikoitellen maisemaa elävöittävät jyrkähköt kalliot tai metsän peittämät vuoret. Kallioinen Ripovuori kohoaa huomiota herättävänä alavalta savitasangolta.
Maiseman vaikuttavuus perustuu paitsi laajoihin ja avariin viljelyksiin, myös niiden keskellä vaihtelevasti mutkittelevaan jokiuomaan. Maisema-alueen ydin on Kokemäenjoen polveke, jossa Loimijoki, Sammunjoki ja Punkalaitumenjoki yhtyvät Kokemäenjokeen. Sammunjoki ja Loimijoki ovat kovertuneet varsin syvälle savimaahan ja muodostavat jyrkkiä rantatörmiä. Kokemäenjoen länsirannan loivan harjanteen takana avautuvat laajat keidassuot. Kokemäen rajalla Kokemäenjoki haarautuu kahtia Kiettareen- ja Kyttälänhaaraksi.
Asutus on sijoittunut viljelysten tuntumaan jokilaakson ja selänteen väliselle vyöhykkeelle. Rakennukset ovat usein nauhamaisesti laaksossa kulkevan tien varressa. Nauhamainen kylärakenne on Kokemäenjokilaaksossa vieläkin havaittavissa.
Karhiniemen vanha kylä on rakenteeltaan hajonnut ja uusiutunut. Maisemassa on kuitenkin havaittavissa piirteitä perinteisestä harjurinteen rivikyläasutuksesta.
Lauhassa on hyvin laakearantaista jokimaisemaa ja tulvivat suorannat on osittain raivattu pelloiksi. Viljelyksiä vaivaavat edelleen jatkuvat tulvat. Tilat sijaitsevat harvassa jokilaakson pelloilla tukeutuen lähes huomaamattomiin maaston kohoumiin.
Valtakunnallisesti arvokkaita perinnemaisema-alueita ovat mm. Fleiviikin niitty Kokemäenjoen suiston rannalla Porissa ja Vammalan Vehmaaniemi Rautaveden rannalla Sastamalassa. Kokemäenjoen alueella sijaitsevat myös Kuuminaisten niemen kärki, Pihlavanluodon laitumet ja Etelärannan laitumet Selkämeren rannalla Porissa.
Kirjallisuutta:
Jutila, H., Pykälä, J. & Lehtomaa, L: Satakunnan perinnemaisemat. - Suomen ympäristökeskus. Alueelliset ympäristöjulkaisut 14. Helsinki 1996.
Uusi-Seppä, N. (toim.): Satakunnan kulttuuriympäristöohjema 2009-2015. – Lounais-Suomen ympäristökeskus. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 7/2009. Turku 2009.
