Yleistä
Pääuoma
Kokemäenjoen pääuoma alkaa Pirkanmaan puolelta Sastamalan Liekovedestä ja se virtaa 121 km matkan Satakunnan pelto- ja metsäalueiden halki laskien Pihlavanlahden ja Eteläselän kautta Selkämereen. Kokemäenjoki on Suomen 4.-5. suurin jokivesistö, jota on muutettu mm. tukinuittoa, tulvasuojelua ja vesivoimarakentamista varten. Jokea säännöstellään vesivoimaloiden tarpeisiin, sen keskivirtaama on 240 m3/s ja siinä on putouskorkeutta 57,5 m. Joessa on Tyrvään voimalaitos Hartolankoskessa, Äetsän voimalaitos Meskalankoskessa, Kolsin voimalaitos Kokemäellä ja Harjavallan voimalaitos Pirilänkoskessa.
Sastamalassa Kokemäenjoki virtaa aluksi koskisessa uomassa kulttuuriympäristöjen ja metsäalueiden halki. Huittista lähestyttäessä joki halkoo laajoja peltoalueita rauhallisena virtana. Huittisten ja Kokemäen rajoilla joki jakaantuu kahdeksi haaraksi, joitten yhtymisen jälkeen joki virtaa monimuotoisena metsäalueiden läpi kohti pohjoista Kokemäen Säpilänniemeen asti kääntyen jyrkästi takaisin kohti etelää ja mutkitellen kohti Kokemäen keskustaa.
Kokemäen ja Harjavallan välissä on vanhoja viljelys- ja kulttuurialueita järvimäisen patoaltaan molemmilla puolilla. Harjavallan jälkeen Nakkilassa Kokemäenjoki virtaa vuolaana ja koskisena syvässä uomassa kulttuuri- ja metsäalueiden läpi. Ulvilaa lähestyttäessä joki rauhoittuu halkoen vanhoja kulttuurimaisemia jakautuen keskustan jälkeen kahdeksi uomaksi, joista toinen, Kirkkojuopa on kuitenkin mataloitunut ja kaventunut maan kohoamisen seurauksena. Porin keskustassa joki haarautuu useaksi uomaksi eli juovaksi, joiden väleihin jää ns. luotojen alue. Pihlavanlahdella Kokemäenjoki muodostaa laajan suistoalueen eli deltan, johon voidaan lukea kuuluvaksi myös luotojen alue.
Kokemäenjoen vesi laskee osittain Ahlaisten saariston läpi pohjoiseen, osittain Reposaaren maantiesillan alitse Eteläselälle ja edelleen Mäntykallon ja Reposaaren aallonmurtajan kautta avomerelle. Merivirrat kulkevat Porin edustalla yleensä pohjoiseen, joten joen vaikutus suuntautuu rannikolla pääosin kohti pohjoista. Talviaikana makeaa vettä saattaa kulkeutua myös etelään, mikäli merialueelle muodostuu pysyvä jääpeite. Sopivalla tuulella alavirtaamatilanteessa voi puolestaan merivettä työntyä pitkälle jokisuistoon saakka.
Sivujoet ja järvet
Kokemäenjokeen laskevat merkittävimmät sivujoet ovat Sammunjoki, Loimijoki / Punkalaitumenjoki, Kauvatsanjoki, Palojoki / Tattaranjoki ja Harjunpäänjoki. Alueen suurimmat järvet ovat Kulovesi, Rautavesi, Liekovesi, Houhajärvi, Ylistenjärvi, Kourajärvi, Mouhijärvi, Kiikoisjärvi, Sääksjärvi, Puurijärvi, Joutsijärvi, Tyvijärvi, Palusjärvi ja Pyhäjärvi. Voimalaitospatojen yläpuolisilla alueilla Kokemäenjokeen on muodostunut järvimäisiä altaita.
Säännöstely
Kokemäenjoen virtaamaa säännöstellään voimalaitospadoilla. Säännöstelyn alkuperäisenä tavoitteena on ollut vesivoimatuotannon, uiton ja vesiliikenteen edistäminen sekä tulvasuojelu. Vuosisäännöstelyllä Kokemäenjoen vesistön suuriin järvialtaisiin, lähinnä Näsijärveen ja Pyhäjärveen varastoidaan kevät- ja syystulvien vettä käytettäväksi talvisin, jolloin energiantarve on suurin. Lyhytaikaissäännöstely eli vuorokausi- ja viikkosäännöstely puolestaan johtuvat siitä, että vesivoima on edullista säätövoimaa ja sopii hyvin sähkön kulutushuippujen tasaamiseen. Viikkosäännöstelyä toteutetaan Tyrvään Hartolankosken voimalaitoksella. Äetsän voimalaitos toimii ns. pintasäädöllä, eli mukailee Tyrvään juoksutuksia vedenkorkeuden vaihtelun perusteella. Kolsin ja Harjavallan voimalaitoksilla juoksutuksia säännöstellään vuorokausisäännöstelynä. Erittäin kuivina jaksoina padot joudutaan sulkemaan kokonaan, mutta tätä tilannetta pyritään säännöstelyllä välttämään.
Vuorokausisäännöstelyn seurauksena voimaloiden alapuolella vedenkorkeudet vaihtelevat päivittäin 0,5 - 2 m. Alajuoksulla, aina Ruskilankoskeen saakka veden korkeus määräytyy meren pinnan korkeuden mukaan ja siihen puolestaan vaikuttaa lähinnä tuulen suunnat ja voimakkuudet. Säännöstelyssä otetaan entistä paremmin huomioon myös mm. tulvien ehkäiseminen jättämällä järvialtaisiin säätövaraa. Hyydetulvia ehkäistään ns. jääpuomeilla ja muuttamalla säännöstelyä siten, että edistetään jääkannen muodostumista, kun on riittävän kylmä säätila.
Kirjallisuutta:
Koivunen, S., Nukki, H. & Salokangas, S.: Satakunnan vesistöt. Käyttö ja kunnostustarpeet. – Pyhäjärvi-instituutti, Sarja B nro 12. Eura 2006.
